Linde Healthcaren yhtenä tavoitteena on auttaa asiakkaitamme terveydenhuollon parhaan mahdollisen laadun saavuttamisessa ja ylläpitämisessä.
Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa jo yli 125 vuoden ajan. Haasteista huolimatta tavoitteenamme on aina ollut huippuosaaminen.
Koska ymmärrämme myös asiakkaidemme näkökulman, voimme tarjota asiakkaillemme uraauurtavia tuotteita ja erinomaisia palveluja.
Teemme työtämme asiakkaitamme varten. Asiakkaidemme tarpeet ovat lähtökohtana nyt ja jatkossa. Linde Healthcare kehittää uusia
tuotteita ja palveluja kaikilla toimialoilla, jotta voimme parhaiten palvella nykyisiä asiakkaitamme, hankkia uusia asiakkaita ja valloittaa uusia markkinoita.
Haluamme taata entistäkin paremman laadun jatkuvan kehitystyön ja sitoutumisen avulla. Haluamme kehittää organisaatiomme, prosessiemme ja toimintamme jokaista osa-aluetta.
Annamme työntekijöillemme mahdollisuuden osallistua ja kasvaa työntekijöinä. Linde Healthcare haluaa taata työntekijöilleen mahdollisuuden menestyä, koska osaavat ja vastuulliset työntekijät ovat onnistumisen takeena niin asiakkaidemme kuin yrityksemmekin kannalta.
Monipuolisuus takaa hedelmällisen yhteistyön ja entistä tehokkaammat ratkaisut. Uskomme vakaasti, että työntekijöidemme monipuolisuus, heidän tietämyksensä, kansainvälinen toimintamme
ja sen kattavuus auttavat meitä ymmärtämään terveydenhuoltoon liittyviä haasteita ja paineita ja siten vastaaman asiakkaidemme kehittyviin tarpeisiin.
Terveydenhuollon asiantuntijoiden tukena
Tavoitteenamme on antaa terveydenhuollon asiantuntijoille mahdollisuus tarjota potilailleen entistä parempaa ja turvallisempaa hoitoa. Linde Healthcare haluaa auttaa
terveydenhuollon asiantuntijoita kehittämään ja ylläpitämään potilaille annettavan hoidon laatua. Tässä apuna ovat seuraavat:
● Keskittymisemme lääkkeellisten kaasujemme laadunvalvontaan koko tuotantoketjun ajan, takaa potilasturvallisuuden niin sairaaloissa kuin kotihoidossakin.
● Vakiintunut toimintamme ja kokemuksemme kotihappihoidon tarjoamisesta, millä varmistetaan parhaat mahdolliset hoitotulokset vakavista kroonisista hengityselinten sairauksista kärsiville potilaille.
For more information about Linde QI® Services.
Potilas etusijalla
Väestön ikääntymisen ja kroonisten sairauksien yleistymisen takia terveydenhuoltopalveluihin kohdistuu entistä enemmän painetta.
Haluamme auttaa asiakkaitamme tarjoamaan kullekin potilaalle sopivia palveluja, jotka ovat tehokkaita niin hoitotavoitteiden kuin kustannustenkin kannalta.
● Ensihoidossa lääkkeellisiä kaasujamme voidaan käyttää tukemaan elintoimintoja.
● Kliinisessä hoitotyössä lääkkeellisiä kaasujamme käytetään sairaalahoidon kaikissa eri vaiheissa: potilaiden diagnosoinnista hoitamiseen asti.
● Linde Healthcaren QI® Services tekee tiivistä yhteistyötä terveydenhuollon edustajien kanssa kehittääkseen palveluja ja välineitä.
Linde Healthcare huolehtii ympäristöstä
Linde Healthcaren ja Linde plc-konsernin ympäristökäytäntö on kiteytettynä seuraava.
Haluamme Linde plc- konsernissa välttää kaikenlaisen haitan aiheuttamista ihmisille ja ympäristölle.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sitoudumme noudattamaan tiettyjä periaatteita. Esimerkkinä käytännön toteuttamisesta on, että turvallisuus, terveys, ympäristö ja laatu määrittävät kaikkia toimiamme.
Voidaksemme olla alan johtava toimija olemme asettaneet itsellemme tavoitteita:
● Kaikkien haittavaikutusten estäminen.
● Kaikkien haitallisten ympäristövaikutusten välttäminen.
● Varmojen ja turvallisten työolojen takaaminen työntekijöillemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme.
● Turvallisten ja ympäristöystävällisten tuotteiden ja palvelujen toimittaminen asiakkaillemme.
● Ympäristön saastuttamisen välttäminen.
● Luonnonvarojen vastuullinen hallinta.
● Sellaisten tekniikoiden, tuotteiden ja palvelujen kehittäminen ja edistäminen, jotka todella täyttävät turvallisuutta, terveellisyyttä, ympäristönsuojelua ja laatua koskevat vaatimukset.
● Asiakkaiden vaatimusten ja odotusten täyttäminen.
Ilokaasu ja ilmasto
Ilokaasuun, kuten muihinkin lääkevalmisteisiin, liittyy tiettyjä haittavaikutuksia. Ilokaasu on myös kasvihuonekaasu, joka vaikuttaa ilmastoomme.
Vain pieni osa kaikista ilokaasupäästöistä on peräisin terveydenhuoltoalalta, ja nykyaikaisen tekniikan ansiosta tämäntyyppisten päästöjen määrä vähenee merkittävästi.
Huolenpitoa työympäristöstä
Sosiaali- ja terveysministeriö on määrittänyt työperäisen altistuksen raja-arvot.
Näitä ohjeita noudatettaessa ilokaasua ei pidetä haitallisena. Useimmat nykypäivän mittauksista osoittavat, että terveydenhuollon ammattilaisten altistuminen alittaa työperäisen altistuksen raja-arvot selvästi.
On varsin helppoa vähentää ympäröivän ilman ilokaasupitoisuutta. Tuuletuksen kunnossapito, vuotojen vähentäminen, kaksinkertaisten maskien käyttäminen,
tiedottaminen potilaille ja henkilökunnalle ovat esimerkkejä toimista, joilla työperäisen altistuksen raja-arvot voidaan saavuttaa.
Globaalin ilmastomme
yös siksi, että se on huomattavasti muita järjestelmiä pienempi ja sen energiankulutus
on vähäisempää. Tällaisten järjestelmien ansiosta ilokaasusta tulee nykyaikainen ympäristöystävällinen kivunlievitysmenetelmä.
Innovaatiot
Linde Healthcare tukee kliinikkojen ja akateemisten laitosten tutkimustyötä, jotta potilaille voidaan aina antaa oikea annos oikeaa kaasua parhaimpien mahdollisten hoitojen ja hoitotulosten varmistamiseksi.
Jotta nämä tavoitteet voitaisiin saavuttaa, pyrimme aktiivisesti tekemään yhteistyötä paitsi sairaaloiden ja akateemisten laitosten sekä myös kaupallisten yhteistyökumppaneiden ja keksijöiden kanssa.
Innovointitoimemme perustuvat kolmeen keskeiseen tavoitteeseen:
● Autetaan terveydenhuollon asiantuntijoita hoitamaan potilaita entistä paremmin ja turvallisemmin.
● Kehitetään ja tuodaan markkinoille lääketieteellistä teknologiaa, jolla voidaan merkittävästi parantaa potilaiden elämänlaatua.
● Tarjotaan hoitoratkaisuja, jotka parantavat terveydenhuollon tehokkuutta, vaikuttavuutta ja turvallisuutta ja näin ollen myös keventävät kustannustaakkaa.
Haluamme toimia ensisijaisena kumppanina niille, jotka haluavat kehittää kaasuihin, kaasuteknologiaan tai kaasuosaamiseen perustuvia innovatiivisia hoitomuotoja.
Siksi olemme jatkuvasti sitoutuneet kehittämään potilaille annettavaa hoitoa ja parantamaan hoitotuloksia. Linde Healthcare tukee aktiivisesti kliinikkojen ja akateemisten laitosten tutkimustyötä, jotta potilaille voidaan aina antaa juuri oikea annos oikeaa kaasua.
Kuten Linde Healthcaren kattava, lääkkeellisistä kaasuista ja laitteista palveluihin ulottuva tuotevalikoima osoittaa, olemme valmiita tutkimaan uusia
innovaatioita ja palveluja, joilla voidaan vastata uusiin tarpeisiin hengityselinten hoidon, tehohoidon, kivunlievityksen ja kotihoidon aloilla.
Miksi Linde Healthcare on paras mahdollinen kumppani?
● Vankka käsitys tutkimuksesta - toimintatapamme perustuu tutkimukseen, ja olemme todistetusti sitoutuneet tukemaan lääketieteen kehitystä useiden tutkimusrahastojen välityksellä.
● Poikkeukselliset resurssit - kattavat tekniset, lainsäädännölliset, tieteelliset, kliiniset ja kaupalliset taitomme takaavat uusien tuotteiden menestymismahdollisuudet markkinoilla.
● Kokemusta menestymisestä - olemme tuoneet onnistuneesti markkinoille lääketieteellisiä innovaatioita, kuten INOmax®-kaasun vastasyntyneiden vauvojen keuhkoverenpainetaudin hoitoon.
● Laaja toimikenttä - toimimme maailmanlaajuisesti 50 eri maassa, myös Kiinan ja Intian tärkeimmissä kasvukeskuksissa.
● Vankka kliininen osallistuminen - tarjoamme tuotteitamme ja palvelujamme koko terveydenhuoltotoketjua varten, myös sairaaloille, tehohoitoon, kuntoutukseen ja kotihoitoon.
Linde Healthcare REALfund tukee lupaavia potilaiden ja heidän hoitajien elämää helpottavien hankkeiden kehitystyötä.
Linde Healthcare REALfund on perustettu tukemaan ja edistämään uusia ja innovatiivisia kaasua terapeuttisissa tarkoituksissa terveydenhoidossa
käyttäviä ideoita, tutkimuksia ja projekteja. Nämä saattavat olla esim. ratkaisuja, jotka kehittävä kliinistä arvoa, turvallisuutta, potilasmukavuutta, liikkuvuutta,
ergonomiaa tai kustannus/hyötysuhdetta, tai ratkaisuja, jotka tukevat uusia hoitosovelluksia, sairauksien tai muiden fyysisten haittojen estoa tai diagnosointia.
Hakemuksia voivat tehdä terveydenhuollon ammattilaiset, potilasjärjestöt, keksijät ja akateemiset tutkijat. Tarkennettuna, REALfund tukee projekteja, joissa
tutkitaan kaasujen uusia käyttösovelluksia, niiden turvallista ja tehokasta käyttöä tukevia laitteita tai vaikutusten tarkkailua ja kaasuun liittyvien terapiamuotojen onnistumista, kuten myös alaa
tukevia tuotteita ja palveluita. Keskittymisalueet ovat akuutti kivunhoito, hengitystielääkkeet ja kaasuavusteinen haavanhoito (poissulkematta lupaavia muiden alojen ideoita).
Odotuksemme on, että kaasuavusteisista terapioista ja niiden innovatiivisista antotavoista tulee jatkossa olennainen osa terveydenhuoltoa.
REALfund muodostuu sanoista Research (tutkimus), Evolve (kehitys), Advance (edistys), Lead (johtava), ja lupauksemme on luoda potilaille, hoitajille ja lääketieteellisille instituutioille parempi tulevaisuus.
Tukea innovaatioille
Innovaatiot terveydenhuollon alalla
Kumppanisi
Linde Healthcare REALfund
Tukea innovaatioille
Linde Healthcare tukee kliinikkojen ja akateemisten laitosten tutkimustyötä, jotta potilaille voidaan aina antaa oikea annos oikeaa kaasua parhaimpien mahdollisten hoitojen ja hoitotulosten varmistamiseksi.
Jotta nämä tavoitteet voitaisiin saavuttaa, pyrimme aktiivisesti tekemään yhteistyötä paitsi sairaaloiden ja akateemisten laitosten sekä myös kaupallisten yhteistyökumppaneiden ja keksijöiden kanssa.
Innovointitoimemme perustuvat kolmeen keskeiseen tavoitteeseen:
● Autetaan terveydenhuollon asiantuntijoita hoitamaan potilaita entistä paremmin ja turvallisemmin.
● Kehitetään ja tuodaan markkinoille lääketieteellistä teknologiaa, jolla voidaan merkittävästi parantaa potilaiden elämänlaatua.
● Tarjotaan hoitoratkaisuja, jotka parantavat terveydenhuollon tehokkuutta, vaikuttavuutta ja turvallisuutta ja näin ollen myös keventävät kustannustaakkaa.
Standardit, säännöt ja turvallisuus
Vuosikymmenten ajan lääkkeellisiä kaasuja on pidetty tuotteina, jotka toimitetaan sairaalaan ja joita tilataan lisää tarpeen mukaan. Tilanne on kuitenkin kehittymässä nopeasti.
Tärkein muutos on, että lääkkeelliset kaasut rinnastetaan dokumentaatiovaatimusten ja myyntilupavaatimusten osalta muihin lääkevalmisteisiin.
Tätä suuntausta kaikkine tarkistuksineen ja määräyksineen ovat ajaneet ennen kaikkea Euroopan sääntelyviranomaiset. Lääkkeellisten kaasujen valmistusta koskevien hyvien tuotantotapojen (GMP for Medical Gases)
liitteen 6 ja PIC:n (Pharmaceutical Inspection Convention) yhdenmukaistaminen tarkoittavat, että vaatimukset koskevat myös muita kuin Euroopan maita.
Linde Healthcare on ylpeä siitä, että se kuuluu ensimmäisiin yrityksiin, jotka ovat ottaneet käyttöön nämä uudet standardit lääkkeellisten kaasujensa osalta.
Linde Healthcare keskittyy kaikessa toiminnassaan laatuun, ja yrityksellä on ISO 9001 -sertifikaatti.
Turvallista käsittelyä tuotannosta toimituksiin
Linde Healthcare keskittyy lääkkeellisten kaasujen lääkelaadun valvontaan koko ketjussa tehtaalta potilashuoneeseen, mikä parantaa potilasturvallisuutta sairaaloissa ja kotihoidossa.
Tämä tarkoittaa seuraavaa:
● Dokumentoimme lääkkeellisten kaasujemme toksikologiset ja kliiniset ominaisuudet Kansainvälisen yhdenmukaistamiskonferenssin (International Conference on Harmonisation, ICH) ohjeiden mukaisesti.
● Kaasujen turvallinen käsittely - tietoja lääkkeellisten kaasujen turvallisesta käsittelystä on kunkin kaasun pakkausselosteessa.
Haluatko tietää lisää tai kysyä neuvoja asiantuntijoiltamme?
Tiesitkö, että Internet-selaimesi on vanhentunut?
Lataa Internet Explorerin, Firefoxin, Chromen tai Safarin uusin versio käyttääksesi uutta sivustoamme. Vaihtoehtoisesti voit vierailla sivustollamme mobiililaitteellasi (älypuhelimella tai tabletilla).